Ostoskorin sisältö0  tuotetta - Yhteensä 0.00 €
« Takaisin

BW nalleasun housut, villafrotee, ylijäämä



Merinovillafroteiset väliasun housut

Tässä on saksalaisten armeijaylijäämää yllättäen villafroteisena, materiaali siis ominaisuuksiltaan samaa hyvää kuin intin nalleasussa, mutta hieman kevyempänä. Ihanteellinen vaate retkeilyyn, liikuntaan ja ulkona työskentelyyn. Toimii erinomaisesti mm. vaativassa retkeilyssä, jossa vaatteita ei päästä huoltamaan säännölllisesti.

Tarkoitettu välikerrokseen mutta merinovillan ansiosta ihan siedettävä myös suoraan iholla. Parhaiten alle sopivat ohuet merinovillahousut mutta hyvää teknistäkin voi suositella, jos villa ahdistaa.

Sisäpuolella ilmava villainen froteeneulos, jonka ansiosta kosteus pääsee nopeasti pois alapuolelta pintakerrokseen haihtumaan. Säilyttää lämpimyytensä kostuneenakin ja kuivuu nopeasti hikoilemisen päätyttyä. Erinomainen vaate myös silloin, kun työskentely- ja lepojaksot vuorottelevat ja tarvitaan sekä tehokasta kosteudensiirtoa että hyvää eristävyyttä.

Rakenteensa ja materiaalien puolesta tekijä vaikuttaa tutulta ruotsalaiselta valmistajalta (Woolpower), jonka nalleasut ovat meidänkin intin nykyistä asustusta. Paksuus on samaa luokka kuin meillä nalleasun housuissa.

Housut pääosin sepaluksella, vaihtoehdot ilman sepalusta erikseen merkinnällä "(ilman sepalusta)".

Materiaali villafrotee n. 200g/m2, 60% merinovilla, 25% polyesteri, 13% polyamidi ja 2% elastaani.

Konepesu 60 C

Käytettyä armeijan ylijäämää, joten pörröttymistä ja nukkaantumista voi esiintyä. Laadukkaan materiaalin ansiosta oikein hyvää käyttökamaa vielä moneen reissuun.

Hinta:59.90 €

Vaihtoehdot

TuoteVarastosaldo
S (ilman sepalusta)1 kpl

Suosittelemme myös

Anar Garra naisten merinovillahousu

anar_garra_merinohousu_naisten1.jpg&width=280&height=500
Anar Garra on lämmin ja hengittävä merinovillahousu alimpaan kerrokseen. Joustava ja sileä materiaali siirtää kosteuden iholta ja hengittää tehokkaasti. Merinovilla pysyy lämpimänä ja mukavana myös kosteissa oloissa, joten se sopii erinomaisesti aluskerrastoksi myös aktiivisemille reisuille ja veneilyyn..
Hinta: 49.00 €

Britti AFV miehistön alushousut, käyttämätön ylijäämä

611407_britti_pitkat_kalsarit_palosuojattu_1200x.jpg&width=280&height=500
Brittiarmeijan kalsarit eli tykit eli pitkät piiput. Perinteinen pitkälahkeinen alushousu lisälämmikkeeksi talven pakkasille. Malli on mukavan leveä; ei mikään slim fit.
Näissä on perinteinen kuminauha vyötäröllä. Ainakin tutkimissamme yksilöissä oli myös kuminauhan kanavassa aukko, josta nauha voidaan..
Hinta: 12.95 €
Näytä kaikki vastaavat tuotteet »